sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kevääseen päin: kaikki värit käytössä

Kevään tulon voi jo aistia, aurinko lämmittää. Olin koko päivän koululla, ja oli ihana palailla kotiin VALOSSA antoisan opintoviikonlopun jälkeen. Kalenteri on täynnä ja tunnit ja päivät eivät tunnu riittävän.  Ping, väärin! - kyllähän ne itseasiassa riittävät- siihen mikä on tärkeää.

Ja sitten: Taideterapeuttinen Läpimurto! Olen saanut aikaan murrettuja sävyjä ja jopa pitänyt niistä. Laitoin uusimpia maalauksia Taidekatselmus -sivulle.

Gene Vincent: In My Dreams


lauantai 19. helmikuuta 2011

Temperamentit vauhdissa

Ostin tänään keltaisen pöytäkynttilän ja ajattelin että aurinko paistaa, kevät tulee – sangviinikko se siinä pirteänä jo touhuaa hilpeine väreineen vaikka talvi on vielä kesken! Tässä hieman temperamenttien touhuja komediamielessä esitettynä. Kaikissa meissä on vähän kaikkia, mutta useinhan on ihmisellä yksi tai kaksi vahvempi kuin toiset. Nimimerkillä koleeris-sangviininen...

Temperamentit raksalla

Koleerikko: - Tähän rakennetaan kuusikerroksinen kerrostalo. Johdan itse projektia alusta alkaen. Aloitan heti, mulla on lapio takakontissa.
Sangviinikko: - Ihanaa! Onhan talo sit keltainen? Parvekkeet merelle päin? Kukkia pihalle!
Melankolikko: - Varmaan talvella kylmiä ne asunnot…pitäisikö tehdä tarkat suunnitelmat ennen kuin
…minulla olisi tässä millimetripaperia.
Flegmaatikko: - Mulle käy kaikki, tehdään yhdessä.

Temperamentit suhteen käännekohdassa

Melankolikko (hillitty asu, pienet korvanapit, siniset samettiavokkaat): - Haluaisin että hän kosii…ja polvillaan. Tuleeko siitä mitään? Onko minusta siihen?
Sangviinikko (hersyvä röyhelömekko ja kimaltavat sandaalit):  - Jipii hieno ravintola nyt se taatusti kosii! Jestas miten hieno taulu. Oonko mä käyny täällä aiemmin? Ei voi muistaa…upeita lamppuja!
Koleerikko (punainen mekko, isot korut, kopisevat korot): - Jos hän ei ymmärrä kosia ennen jälkiruokaa, minä kosin itse, on se jo jumaliste aikakin.
Flegmaatikko (vihreä, mukava housupuku, pehmeät kengät): - Ihan hyvä se on näinkin mutta jos hän nyt kosii niin onhan se ihan kiva. Kunhan ei tarvitse hössöttää.

Temperamentit tanssikurssilla

Flegmaatikko: - Juu mulle käy ihan miten vaan, tykkään tangostakin.
Koleerikko: - Otetaas nyt niin, että MINÄ vien.
Melankolikko: - Nyt nämä askeleet menee väärin. Voi ei voi ei. Pitäisi ottaa alusta. Minä en opi tätä. Voisko saada askeleet piirroksena?
Sangviinikko: - Iik! Fox trot! Tämä on niin ihanaa! Vois tanssia aamuun!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Uusia maalauksia ja vanhoja tarinoita

Lisäsin pari uutta maalausta Taidekatselmus-sivulle. Tässä viikonlopun aluksi löytö...katkelma vanhasta, vanhasta tarinastani, kirjoitettu joskus vuonna 1 ja 2. Hyvää viikonloppua!


-No kettees tiällä tapetaan jos ee Juutasta, kun kylällä puhhuuvat, rohkeni Gabriel Huttunen tiedustella. Siitä Ritva suivaantui:
-Ja oo sinä iäneti sennii kylänjuoruin muistiinmerkihtijä! Tässä pirtissä ee tännään tapeta ku kärpäsijä!! Siinä meillä nuorisoseoralaenen ja kunnanvaltuutettu, ee muista ies hiäpäivee vuan nuapurriin tapahtumat tietää paskahuussin sortumisista lähtiin! Mäne hellan iäreen ja laita kahvit! Ja jos siellä keettijössä jottaen muistuu mielleen nii huuva ikkunasta Viänässeen päen, eläkä tule minun silimiin alle muutako vehnäsletti ja kahvipannu valamiina tarjottimella, ku ee helevetti tule kottiisa raetilta ku siinä toevossa että omassa pirtissä oes puukkohippaset käännissä! Kuukaussotalla se soutaa teillä tietymättömillä ja myö tiällä miten kuten keskennään pärjätty, itkuu viännetty ikoniliinaan ja rukkoiltu tuommosen shemeikan eestä! Juuttaan heenätöestäluistaja, hyvä että raktorin pukilla pyssyy!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Väripohdiskelua

Mieltymys eri väreihin on aika lailla luonne- ja temperamenttikysymys. Ujo ihminen ei halua lähteä juhliin oranssissa kimallemekossa, eikä aistillinen räväkkä tyyppi tahdo piilotella mustan hupparin suojissa- noin yleensä. Myös eri elämäntilanteissa tuntuvat monella eri värit puhuttelevan enemmän kuin toiset. Maku muuttuu. Eikä se, että tykkää paljon mustasta, viittaa synkkämielisyyteen, mustahan itse asiassa sisältää kaikki värit!

Murretut sävyt eivät itseäni miellytä maalatessa kovinkaan paljon, mutta peiliin katsoessa on pakko myöntää että omaan väritykseen ne sopivat hyvin. Ruskea on sellainen väri, mitä en haluaisi laittaa yhtään mihinkään, mutta yllättäen vaatekaappiini on ilmestynyt ruskeitakin rytkyjä. Ruskea on hiipinyt elämään vastarinnasta huolimatta.

Olen selvästi koleeris-sangviininen temperamentti ja silloin kun koleerisuus on vallassa niin punaista ja oranssia on saatava joka paikkaan. Koleerinen on ”mie meillä muut porstuvassa”- tyyppi, johtaja. Vaikka minussa ei mitään johtaja-ainesta mielestäni ole, niin kyllä tomeraa toimintaa järjestyy silloin kun tarvitaan. Siinä ehkä hiljaisemmat ja aremmat jäävät taka-alalle. Nyt kun tiedostan tämän piirteen, voin tarkkailla käytöstäni ja viilata pahimpia johtamiskohtauksia pois poikkeen. Aina ei tarvitse johtaa, voi myös tarkkailla.

Karkeasti ottaen voi sanoa, että sangviininen temperamentti pitää iloisista väreistä kuten keltaisesta,
flegmaatikko rakastaa rauhallista vihreää, melankolikko viehättyy sinisen sävyistä. Usein joku temperamentti on hallitsevampi kuin muut, joillakin toki ovat kaikki aika lailla tasapainossa.

Myös mieliala vaikuttaa siihen, millaisia värejä haluamme käyttää ja katsoa, samoin muistot. Voimme inhota jotain väriä siksi, että siinä firmassa missä olimme töissä joskus muinoin, oli tietyn värinen työhaalari, ja inhosimme hommaa- siitä inho väriin. Inhokkiväreihin voi vaikuttaa niinkin kaukainen asia kuin sadistinen päiväkotitäti, jolla oli indigonsininen takkimekko. Samalla tavalla rakastamme väriä; liitämme jäänsinisen nuoruudenrakkautemme silmiin, kullankeltaisen siihen lämpimään maahan missä asuimme kauan sitten, sinapinruskean ihallun isosiskon 70-luvunkireään toppahaalariin ja hirrenharmaan mummolan aitan seinään!
Rauhaisaa vettä yhdestä öljyvärityöstäni...

perjantai 11. helmikuuta 2011

Tuottelias kausi

Laitoin uusia kuvia Taidekatselmus- sivulle. Kaunista ja valoisaa viikonloppua!

Maalaus on uusi. Tämä löytyi 90-luvun lopun arkistoistani:

Kärpänen ikkunanvälissä. Kuuma pullantuoksu, sinikukkainen vahakangasliina, vaaleansiniset puutuolit. Ulkona villien ketokukkien meri. Valkoiset, hennot verhot.

Tästä kulki Tamara viimeisenä kesänään, esiliina yllä, peilari käsivarrella, valossa, ikkunan ohi, kissa perässään.

Nyt on uusi kevät, muistot yhä elävät, uudet lehdet puissa; kynnys lahoaa, vuosikymmeniä sitten uusi morsian kannettiin sen yli.

Koivut kumartavat tuulessa tulijalle, vieraallekin. On kuin emäntä itse kävisi vastaan, esiliinassaan, kak tulithan sie.

torstai 10. helmikuuta 2011

Iloa!

Eilen ja tänään olen iloinnut Kozeltshanin Jumalanäidin ikonin löytymisestä.

http://www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi/www/fi/include/newslist.php?we_objectID=366

Suola...

Luin jostain että maassamme vedetään liikaa suolaa. Jos tässä nyt jotain uutta Pohjois-Karjala- projektia aletaan viritellä niin sanoisin että parempi on ihmisen olla hyvässä suolassa kuin täynnä sokeria ja lisäaineita. Terveysneuvoja en ole mutta jos aletaan suolattomuuteen niin siitä ei kilpirauhanen tykkää. Itse pidän merisuolapurkkia käsilaukussa. Se mm. pelasti pyörtymiseltä taannoisen sikapiikin jälkeen. Toista en ota...

Kaikkea kohtuudella.

Joskus on aikaa myös kirjoitella kirjoja, joita en näy saavan valmiiksi. Löysin juuri sähköisestä pöytälaatikostani kirjoituksen, josta tässä katkelma:

Kun voit alettiin ostaa meijeristä Eelis-ukille ei käyny ies se voimakassuolanen. Salloo se siihen roiski vielä jozopurkista kuorrutuksen piälle. Voita lopsi ikänsä, kermoo, silavata, iänikunen loppi huulessa eikä ikinä kippee. Sitten yhenäkkiä ennen kaheksankymmenviisvuotispäivee tuli noutaja. Kuka sitäkään ois uskonu että mistä noutaa. Eelis-ukki heitti henkesä Siitolan lesken aitassa eikä kukkaan ies tienny että se sen kanssa völökkäyttyy.

Kuopion kuoro - valtavata!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Narnian maassa

Kävin juuri, vihdoinkin, katsomassa elokuvan Narnian Tarinat -Kaspianin matka maailman ääriin. Miten ihania värejä ja valaistuksia! Valo ja vesi ovat suosikkiteemojani nykyään, aiemmin ne olivat lähinnä tuli ja vauhti, noin räiskyvän jousimiesmäisesti. En väitä tasoittuneeni, vaan kerron löytäneeni maailmaani lisää sävyjä.

Elokuvasta tuli heti halu maalata merimaisema, monta merimaisemaa, eri valaistuksissa!

Olen aina ollut suuri Narnia-fani. Velho ja Leijona- kirjasta tuli joskus 80-luvulla piirretty elokuva telkusta, se teki pieneen mieleeni suuren vaikutuksen. Minulla on koko Narnia-sarja yhdessä kolmen tiiliskiven kokoisessa kirjassa, jota pitää lukea melkein telineellä kuin keskiajan Raamattua, se on niin painava...

Jokaisen Narnia-elokuvan jälkeen on myös sellainen olo, että pitää yrittää päästä Narniaan. :) Ehkä tämä olo on ollut muillakin? Toimistotarvikekomeron tai vaatehuoneen kautta...ja yhtäkkiä ympärillä olisikin aamun auringossa säkenöivä meri tai timantinloistoa hehkuva keväthanki.

Ja ymmärsin juuri, että niistähän saamme nauttia pian täällä etelässä. Aika kuluu nopeasti, ja valo lisääntyy, vedet vapautuvat jäistä. Eläköön! - - jo nyt näin etukäteen!


Enya: Angeles


maanantai 7. helmikuuta 2011

Oman äänen löytäminen

Moni meistä tuntuu miettivän sitä, mitä seuraavaksi tekisi. Ihmiset etsivät uutta niin työssä kuin elämässäkin.
On hyvä kysyä itseltään: olenko siellä missä haluan olla? Teenkö asioita jotka tuottavat minulle iloa? Elänkö oman näköistä elämää, vai sellaista, jota minun oletetaan elävän? Oman näköinen elämä on jokaisen oikeus, se pitää saada löytää. Taistelutta se ei aina tapahdu, mutta kilvoitus kasvattaa ihmistä, eivätkä toiveetkaan toteudu ilman omaa panostamme, halua mennä eteenpäin.

Voinko tehdä jotain toisin? Onko minulla voimaa tehdä muutoksia joita kaipaan? Jos omaa voimaa ei ole, täytyy voimaantua, hakea vetoapua. Toisille se on jokin terapia, joku auttava ystävä, rukous, kirjoittaminen, syvä itsetutkiskelu. Muutos ja oivallus lähtee kuitenkin aina itsestä.

Joskus on hyvä hengähtää, ottaa aikaa itselleen ja uskaltaa kuunnella itseään hiljaisuudessa. Jäädä vaikka katsomaan merta tai yötaivasta pitkäksi aikaa. Vastaukset tuntuvat tulevan, kun niitä sydämestään pyytää.
Kaikki tarvittava annetaan, ja kaikki tapahtuu ajallaan.

Päivän musiikkikappale:
Kirkkolaulun kauneutta ja rauhaa

maalaukseni viikonlopun kurssilta


lauantai 5. helmikuuta 2011

Värit vaikuttavat

Olen pohtinut värien vaikutusta ja eri värien yhteensopivuutta sekä omia värimieltymyksiäni. Ennen inhosin oranssia, nykyään rakastan sitä. Vaaleanpunainenkin tökki pitkään, ja nyt se on paletissa mukana täysillä.

Oranssi on aktiivinen ja intohimoinen väri, ja se käy aivan upeasti yhteen "henkisemmän", kuninkaallisen violetin kanssa. Kirkkaan sinisen kaveriksi oranssi ei minusta sovi lainkaan; sinisen ja oranssin ollessa samassa tilassa, tulee pakosti mieleen väestönsuojan merkki. Oranssin ja mustan yhdistäminen taas luo sellaista sähköistä tunnelmaa, että olisi välittömästi päästävä heviklubille rokkaamaan! (Tulee siitä toki mieleen myös Halloween, jonka koin pienempänä tyttönä Kaliforniassa.) Punainen ja oranssi yhdessä on melkoista roihua, sen katsominen alkaa toisinaan jopa hiottaa. Korkeasta verenpaineesta kärsivän ei kannata ympäröidä itseään punaisella! Työhuoneen seinälle ei siis pidä ripustaa suurta, punaista, sähäkkää taulua, jos paineet kohoavat usein yläkanttiin toimistossa.

Jos olo on levoton, kannattaa katsella sinistä ja vihreää, tai maalata niillä. Veden maalaaminen on ihanan meditatiivista ja rauhoittavaa. Veden ääniä sisältävä rentoutus-cd soimaan ja pensseli käteen-  huomaa, kuinka syke alenee ja arkimeteli päässä alkaa hälventyä.

Tässä biisissä on hiljaista voimaa, herkkää ja syvää rauhaa, jonka tahtiin voi maalata vaikka pohjoiskarjalaista havumetsää. Sekin on tyyneyttä tuova, kaunis, syvä vihreä. Oikea satumetsä...

Marco Hietala: While Your Lips Are Still Red

Poikkeustapaus- tumma sininen ja murrettu oranssi toimivat kyllä, kuten tässä Sonia Choquetten kirjan kannessa. Kuva on Nicholas Wiltonin. Kirja on huippuhyvä myös sisällöltään!

torstai 3. helmikuuta 2011

Valoa kevätpuolelle kallistuvaan talveen...

Taide parantaa...tässä vuonna 2009 kirjoitettu runo., jonka löysin arkistojeni hämärästä.

         Kurkista kanssani satujen ihmeelliseen laatikkoon
         ja katso
         kuinka se laajenee koko maisemaksi
         keijut tanssivat kastepisarat käsissään
         aamun valossa puut hohtavat vaaleanvihreää
         kaikki elää, tuoksuu, juhlii, värisee. 


Vesikasvi kurkottaa aurinkoon, 12/2010